tiistai 11. helmikuuta 2014

Blogini.

On tullut tiensä päähän. Olen löytänyt Raverlystä paremman paikan palvelemaan sitä tarkoitusta mikä itselläni oli, kun perustin blogini. Halusin saada muistiin tekemäni työt, langat ja ohjeet.

Mukavia neulomishetkiä tulevaisuuteen teille kaikille, jotka olette täällä piipahdelleet!


(Minun viimeisin projektini on päättelyjä vailla)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Puikot järjestykseen

Olen jo ajat sitten ihastellut äitini 70-luvulla tehtyä puikkopussia, en ole kuitenkaan itse saanut vastaavaa vielä tehtyä (vaikka syytä olisi!). Omat puikkoni ovat suloisessa epäjärjestyksessä vanhoissa Riihimäen lasipurkeissa, mikä sekään ei hassumpaa, mikäli ne olisivat esillä. Pullot olen sullonut lanka-arkkuuni, joten sopivien puikkojen löytäminen on aina melkoinen projekti.






Facebookissa on ryhmä "Voihan villasukka!" ja siellä on nyt ollut viimeisimpänä aiheena juuri puikkopussit. Saisinkohan aikaiseksi tehdä itsellenikin sellaisen? Puikot olisivat järjestyksessä ja mahtuisivat pieneen tilaan.

Löysin googlettamalla muutaman kivannäköisen, joista voisi saada hyviä ideoita:

Puikkopussitoinen kiva puikkopussi ja malliin yhdistettynä myös pyöröpuikolle oma osio sekä puikkopussi ohjeet.

Kankaitakin löytyy omasta takaa ja vihdoinkin niille olisi järkevää käyttöä;)


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Päättelyä vaille valmiita

Tossuja, tossuja…. helppo ja nopea lahjaidea! Ja melkein vuoden neulomistauon jälkeen tuntui taas ihanalta neuloa!

Päätteleminen ei ole lempipuuhaani, mutta pääteltävänä olisi kolme paria tossuja. Neuloin nämä TV:tä katsellessa, muutamana iltana.

Nämä tossut menevät päiväkodin tädeille kiitokseksi <3 .

Kävin tänään hemmotteluhoidossa ja vaikka se olikin ihana ja rentouttava, niin tajusin samalla, että mukavinta ja rentouttavinta on kuitenkin neulominen. Voisin istua tuntitolkulla ja neuloa, aika kuluu kuin siivillä ja saan hyvän mielen itselleni ja ehkä välillä jollekin toisellekin. :)

Kaivoin myös kauan sitten aloittamani huivin laukunuumenista. Sitä jatkan seuraavaksi. Olen hulluna huiveihin!

Mikäs sen ihanampaa kuin valmistautua Jouluun lempivillasukat jalassa, pöydällä pari piparkakkua ja glögilasi… ja käsissä jokin uusi luomus.
Intohimona neulominen <3.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Piiiiitkästä aikaa!

Neulomiset ovat jääneet vähän vähiin muiden projektien alta. 
Olen kyllä neulonut useita villasukkia, noilla samoilla malleilla millä aiemminkin, mutta päivitykset ovat jääneet.

Tässä pikakuvat viimeisimmistä!

Novita Sukkalehdestä "Keskikuviosukat", tulevat ihan omaan käyttöön, kun edelliset harmaat alkavat olla puhkikuluneet:)





Ihana pipo! Pidetty jo paljon päässä lämmittämässä.
Lankana Dropsin Extra Merino Fine ja kaksi kerää meni.
Ohje on Wurm by Katharina Nopp, löytyy Raverlystä ilmaiseksi.

Itse en tykännyt niin pitkästä ja löysästä lopusta (mitä nykyaikana on;)), vaan tein tuosta aika tiukasti istuvan. Ihana malli, suosittelen!


Ehkä kuulemme taas pian (?!)


PS. Kiitos tunnustuksesta Villa Auroora!!!:)


maanantai 12. marraskuuta 2012

Vähän punottua askartelua




Sairastuvassa täytyy keksiä tekemistä. Kokeiltiin melkein 4-vuotiaan kanssa köyden punomista käsityömessuilta ostamallani "laitteella". Tehtiin ihan tavallisesta matonkuteesta, olisi voinut käyttää jotakin ohuempaa materiaalia, mutta hyvä testikappale. Paksuus oli ennemminkin hevosen riimun paksuinen.
Paikkansa se löysi leikeissä nuken mobiilina. 


Tässä laite. Tyttärenikin jaksoi vähän punoa, siitä se käsityöura urkenee.
Hauskaa oli äidinkin mielestä.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pienten jalat lämpimäksi

Näitä on neulottu pyynnöstä, toivottavasti lämmittävät uusien omistajien jalkoja:)



Vinkatkaa, jos tiedätte jotain hyviä ihan vastasyntyneiden vauvojen sukkien ohjeita!
Nämä tulivat vastasyntyneelle, mutta ovat kyllä ihan liian isot heti käytettäväksi.
Lankana 7Veljestä.



Novitan piirakkasukat.
Koko 27.
Lankana 7Veljestä.


Toiset Novitan piirakkasukat (koko 30)
Ja toiset sukat 12-vuotiaalle (sama malli kuin harmaassa yllä), sekä nuo toiset harmaat kuvassa kudoin muuten vain (koko 27).



tiistai 2. lokakuuta 2012

Myssy ja kauluri

Tässä lisää päivitystä, sain eilen napit kiinnitettyä ja äsken kuvattua.
Talvimyrskyt tulkoon!:)


(Sieltä löytyy myös hienompi kuva)
Lankaa oli helppo neuloa ja tulosta syntyi nopeaa tahtia.




I knitted this neck warmer and hat with Garnstudios pattern.
The yarn was easy and quick to knit!
And I love the result!