maanantai 3. toukokuuta 2010

Reseptiaskarteluja


Taanoin oli Strömsössä ihana idea resepteille.
Itse olen säilyttänyt reseptejäni jo yli kymmen vuotta tässä kirjassa.
Sain sen lahjaksi ihanalta ystävältäni silloin joskus aikoinaan.
Nyt..
se ei enää palvele oikein hyvin tehtävässään.
Ja päätin toteuttaa Strömsössä olleen ohjeen mukaan uuden paikan resepteilleni.


Ensin oli vuorossa laatikoiden metsästys.
Kirppiksellä ei käynyt tuuri tämän suhteen, mutta luulin löytäneeni hyvät Ikeasta.
... ne osoittautuivatkin liian isoiksi tilavuudeltaan.



Pitkän mietinnän jälkeen...
tajusin, että miehenihän osaa kyllä nikkaroida minulle mittojen mukaisen laatikon.
Sen tulos näkyy tässä!
Ulkopuoli on vielä käsittelemättä, näytän sen sitten valmiina, jahka sen joskus sellaiseksi saan:)



Rakastan neulomista, mutta nyt laitoin puikot hyllylle ja päätin tämän viikon vapaahetket viettää askartelupöytäni edessä.
Olen siitä onnellinen, että meillä on huoneita liikaa, joten yksi niistä on minun melkein omaa valtakuntaani- askartelu-/ tuunailuhuone.



Siis vähän skräppäyspapereita.
Kaksipuolisia kiitos!
Niitä olen keräillyt viime vuoden lopulta saakka.



Vähän leimasinvärejä ja Fiskarsin mainioita kuviosaksia.
Sekä liimaa.





Sitten vain laminoimaan valmiita kortteja.
Onnellisesti löysin halvan laminointikoneen Lidlistä!
Ahaa, ja jotain muutakin... hyvää palkkioksi "kovasta" työstä:)



Ja sama kuva kuin aiemminkin jo, mutta huomasin juuri, että unohdin ottaa kuvia valmiista tekeleistä!
Hmp.
Mutta siellä ovat, neljä reseptiä jo valmiina.
Helppohoitoisia, jos vähän leipoessa sotkeentuu.
Kivoja!
Ja mukavia näpertää:)

4 kommenttia:

  1. Hieno ja käytännöllinen idea! Voisi toteuttaa joskus jos olisi aikaa :) Ei olisi reseptit aina tahroja täynnä...

    VastaaPoista
  2. Moikka Krista, kyllä mukava toteuttaa...aina kun on "ylimääräistä" aikaa:)

    VastaaPoista
  3. Mahtava idea ! Niin kauniita ja vielä käytännöllisiäkin, kaikille rasvasormille ; )

    VastaaPoista
  4. Moikka sariw, kyllä varsin käteviä varsinkin noita pienempiäkin rasvanäppejä ajatellen;)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3 /Thank you for the message<3